perjantai, 28. kesäkuu 2013

Uusi blogi

Vihdoin ja viimein on työ saatu päätökseen. Blogi siirretty bloggerin puolelle ja siellä teksti kerrallaan palautellut kuvia allekirjoittanut. Hemmetin hidasta hommaa, mutta nytpä ois valmista! Sinneppä siis tästä:

http://karhulanremontti.blogspot.fi/

perjantai, 3. elokuu 2012

Voihan vattu

Vuodatuksessa on kesäkuussa tapahtunut sähkökatkos ja näin ollen kaikki vuodesta 2009 eteenpäin olevat kuvat hävinneet. Hieno homma. Aika iso rojekti edessä olisi ehtiä vanhoja kuvia ja liitellä niitä uudestaan teksteihin! Onko muillekin käynyt moinen murhe?

keskiviikko, 11. tammikuu 2012

Ei otsikkoa

Nyt ollaan nukuttu yläkerrassa jo usseempi yö ja on ollut aika luksusta. Emäntä kovasti vannotti ettei muuteta ylös ennenkuin jokainen kehys ja koukku on paikoillaan. Ja kuinkas siinä kävikään? No kaksi taulua pötköttää sängyn alla laittamistaan ja eilen saapuivat sälekaihtimet, jotka asennettiin paikoilleen.

Ei sitä sitten millään malttanut pysyä sieltä poissa.

Ja taas voi vain todeta, että kyllä kannatti!

perjantai, 23. joulukuu 2011

Ei otsikkoa

Tiukkaa teki vaan niin tuo isäntä jaksoi päkertää aulan ja rapun valmiiksi. Näin ollen emäntä sai joululahjansa, rempparojuttoman yläkerran ja kellarin. Emäntä on varsin kiitollinen. Sähkömiestä taas ootellaan tekemään kytkentöjä ja pientä sisustuksellista viimeistelyä yläkerran kaikista huoneista puuttuu, mutta ne hoidetaan sitten tammikuussa ja toivon mukaan päästään sitten pian jo asustamaankin yläkertaan. Pienet sille!

Taas kerran kuvat puhukoon puolestaan:

Muutosta on siis havaittavissa. Jälleen kerran pyrimme säilyttämään vanhaa: kaivettiin lautalattia esiin, hyödynsimme vanhat kaiteet ja toimme 50-luvun taloille tyypillisen materiaalin, sisarpaneelin, rappuumme.

Kaiteiden säilytys oli oikea veto, käyvät aulaan kuin nenä päähän. Maalasimme vain metalliosat hieman kiiltävämmäksi. (tai mitäpä sitä valehtelemaan, isäntähän ne maalasi :) )

Rapussa oli hölmö tasanne, jossa oli sorvattu kaide. Päätimme rakentaa tasanteelle piilokaapin/tason ja näin ollen blokata koko tasanteen. Oiva veto oli, eipähän lapset pääse enää siinä kiikkuroimaan.

Onnea on käsistään taitava mies ja appiukko. Appiukko teki levyn tason päälle, jonka petsasimme mustaksi. Lisäksi hän teki portin rapun yläpäähän, joka varmentaa huomattavasti allekirjoittaneen ja isännän yöunia yläkerrassa. Nuorimmainen muksuista kun tahtoo olla melkoinen unihiippari. Portti on kätevä käyttää, vankka, pysyy hyvin paikoillaan ja mikä mainiointa - menee mukavasti kasaan kun ei ole käytössä.

Karhulassa jatkuu kinkunvalvojaiset (jo 56astetta) ja toivotamme kaikille blogin kävijöille

oikein rauhallista ja

remonttivapaata joulua!

keskiviikko, 16. marraskuu 2011

sisarpaneelia

Miten parin metrin pätkä sisarpaneelia voikaan saada ihmisen niin iloiseksi?